Car Cover 24

Ostitko uuden auton? Hanki myös nämä lisävarusteet

Autot

Suurin osa suomalaisista haluaa ostaa auton käytettynä. Suomessa myydään yli 600 000 käytettyä autoa joka vuosi. Uusien autojen osuus on paljon pienempi, sillä uusia autoja myydään vuosittain vain noin 120 000 kappaletta. Suomen autokanta on vanhentunut koko 2000-luvun ajan, ja tällä hetkellä suomalaisten henkilöautojen keski-ikä on noin 12 vuotta. 

Autojen ostajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä koostuu heistä, jotka haluavat ehdottomasti ostaa uuden auton. Tilastot osoittavat, että valtaosa heistä on yli 50-vuotiaita miehiä. Naiset edustavat noin kolmasosaa uuden auton ostajista. Uusi auto on varmasti statussymboli, mutta on myös monia muita syitä ostaa upouusi auto. Uutta autoa pidetään toimintavarmempana ja luotettavampana kuin vanhempaa ajopeliä. Myös turvallisuus ja pienempi polttoaineen kulutus ovat syitä ostaa uusia auto. Joillekin uuden auton ostajille on tärkeää päästä valitsemaan autoon mieleisensä lisävarusteet, kuten kaistalla pysymisen tukijärjestelmät ja peruutustutkat. Uuden auton ostajat perustelevat päätöstään myös paremmalla jälleenmyyntiarvolla, ja valitsevat siksi jälleenmyyntiarvon kannalta turvallisen värisiä autoja (kuten valkoisia ja harmaita autoja).

Käytettyjä autoja ostavat niin miehet kuin naiset, eikä mikään ikäryhmä korostu selvästi. Käytettyjen autojen ostajat voidaan jakaa uudempien (noin 3–6 vuotta vanhojen) ja vanhempien käytettyjen autojen ostajiin. He, jotka ostavat uudemman vaihtoauton, ovat valmiita maksamaan uuden auton kehittyneimmistä ominaisuuksista, mutta tahtovat säästää välttelemällä aivan uuden auton ostamista. Ensisijaisesti vanhempia vaihtoautoja ostavat suomalaiset suhtautuvat autoon eri tavalla. Heille auto on väline päästä paikasta A paikkaan B, ja he tahtovat aina ajaa autonsa loppuun ennen seuraavan auton ostamista. Se, että autossa ei ole keskuslukitusta, Isofix-kiinnikkeitä tai peruutuskameraa, ei heitä haittaa. He eivät myöskään ole yleensä kiinnostuneita hankkimaan autoon sporttipenkkejä, erikoisia venttiilinhattuja tai äänentoistojärjestelmiä. He tietävät, että turboahdetun moottori saattaa vaatia kalliita remontteja, joten he ovat valmiita tinkimään auton kiihtyvyydessä ja valitsemaan vapaasti hengittävän moottorin. 

Mitä lisävarusteita uuteen autoon kannattaa hankkia?

Autokaupassa pääsee vaikuttamaan siihen, mitä lisävarusteita uuteen autoon tulee. Samaa automallia myydään useissa eri varustetasoissa, joiden lisäksi autoon voi hankkia täydentäviä lisävarusteita. Varmaankin autoliikkeen myyjän mielestä auto kannattaa ostaa kaikilla herkuilla, mutta jos et ole valmis sijoittamaan autoon suuren suuria summia, kannattaa valita vain turvallisuuteen liittyviä lisävarusteita. Jos on valmis investoimaan hieroviin istuimin, sadetutkiin ja muihin lisämukavuustekijöihin, voi aivan vapaasti näin tehdä. 

Uusimmissa autoissa on jo vakiovarusteena kaikenlaista turvallisuutta parantavaa tekniikkaa, kuten lukkiutumattomat jarrut ja ajonvakautusjärjestelmä ehkäisemään auton hallinnan menetystä. Isofix-kiinnikkeiden avulla lastenistuimet on helpompi kiinnittää. Näiden lisäksi uuteen autoon kannattaa hankkia ainakin kaistalla pysymisen tukijärjestelmä, peruutuskamera, törmäysvaroitus ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä.

Kaistalla pysymisen tukijärjestelmä voi tarkoittaa varoitinta, mikä antaa merkin, jos auto on ajautumassa pois kaistalta. Avustinjärjestelmät pyrkii pitämään auton kaistalla joko kääntämällä ohjausta tai jarruttamalla toisen puolen renkaita. Auto näkee kaistaviivat tuulilasissa olevan kameran avulla. Talvella kaistavahti tai kaista-avustin ei kuitenkaan toimi täydellisesti. 

Peruutuskamera on jopa luotettavampi kuin ultraäänen avulla toimiva peruutustutka. Tutkan sensori ei aina huomaa kaikkia esteitä, joten kameran avulla on helpompi varoa törmäämästä mihinkään pakittaessa. Törmäysvaroitus varoittaa edessä olevasta esteestä tai hitaammin liikkuvasta autosta, ja mikäli kuljettaja ei reagoi annettuun varoitukseen, menee mahdollinen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä päälle. Autossa voi olla myös jalankulkijan tunnistusjärjestelmä, jolloin automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä toimii estääkseen törmäyksen jalankulkijan kanssa.

Mitä varusteita tulee pitää mukana autossa?

Mies vaihtaa auton rengasta

Ajoitpa upouudella, vähän ajatetulla tai jo kolmekymmentä vuotta palvelleella autolla, tulee autossa pitää mukana tiettyjä varusteita. Niitä myy esimerkiksi Cfline, jonka laajasta valikoimasta löydät kaikenlaista autourheiluun liittyvää aina kierroslukumittareista Volvon nokkapyöriin. 

Lain mukaan riittää, että autossa on varoituskolmio ja että alle 135-senttiset lapset on istutettu turvaistuimeen tai -korokkeeseen. Kannattaa kuitenkin pitää ajossa mukana myös vararengasta, siihen sopivia pultteja sekä tunkkia ja rengasavainta. Siltä varalta, että autoon tulee matkan varrella jokin ongelma, kannattaa laittaa kyytiin myös työkaluja, lapio, akkukaapelit, työkalupakki ja hinausköysi. Lumiharja ja -skrapa kuuluvat mukaan myös, samoin varatuulilasinpesuneste. Pidemmille matkoille kannattaa varautua ensiapupakkauksen, peiton, kertakäyttösadetakin, tulitikkujen ja taskulampun avulla.  

Oman matkablogin aloitus

Näin voit aloittaa oman matkablogisi

Blogin pitäminen voi olla harrastus tai jopa elannon lähde, mutta usein se on mukavaa tekemistä. Blogeja on olemassa erilaisia mutta näillä vinkeillä voit aloittaa oman matkablogisi.

Valitse sivusto

On olemassa ilmaisia blogisivustoja, ja sitten on kuukausi maksullisia blogisivustoja. Yleisimpiä on maksuttomat blogisivustot. Kaikki toimivat periaatteessa samalla tavalla, mutta eroavat hieman toisistaan esimerkiksi ulkoasuiltaan. Valitse siis itsellesi mieleinen sivusto, joka vastaa omaa makuasi. Vaihtoehtoisesti voit perustaa myös oman sivusi, mutta silloin sinun tulee huolehtia ylläpidosta ja teknisestä puolesta itse. Tämä tarkoittaa mm. webhotellin vuokraamista ja nettisivun asentamista palvelimelle. Oman nettisivun tekeminen luo lisää velvollisuuksia, mutta se myös mahdollistaa enemmän.

Tee tunnukset

Ensin sinun pitää kirjautua blogi sivustolle, ja luoda blogi. Mieti tarkasti millaisen nettiosoitteen haluat blogillesi. Nimen keksimiseen kannattaa käyttää reilusti aikaa, jos haluat blogistasi muistettavan. Keksi joku iskevä nimi blogillesi ja tee omat tunnukset sivustolle.

Luo

Kun olet luonut blogin, pääset muokkaamaan sen ulkoasua. Taas tähänkin kannattaa käyttää reilusti aikaa, ja miettiä minkä näköisen haluat blogistasi. Haluatko tehdä siitä oman näköisesi, vai haluatko muokata sitä muille ihmisille helpoksi luettavaksi? Pääset blogissa muokkaamaan esimerkiksi bannereita, malleja, taustakuvia ja järjestystä. Kaikki osat kannattaa ensin asetella paikoilleen, miten uskot että lukijoiden on helpoin niitä katsella ja lukea. Blogin asettelun opetteleminen saattaa olla aikaa vievää, mutta netistä löytyy lukuisia ohjeita, miten pystyt oppimistasi helpottamaan, joten mahdoton tehtävä se ei ole. Kun olet asetellut bannerit sun muut osat paikoilleen, voit lisätä sivuillesi taustakuvan ja muita kuvia. Kuvat kannattaa tietenkin valita omista matkoistasi, ja niitäkin pystyy muokkaamaan esimerkiksi siten että kuvat vaihtelevat bannerissa ylhäällä. Muokkaa siis blogiasi rauhassa, ja tee siitä sen näköinen kuin itse haluat ja sinun on sinne mukava kirjoittaa.

Esittely

Blogin etusivulle kannattaa kirjoittaa suppea mutta kuitenkin melko kattava esittely itse blogista ja itsestäsi. Kerro mistä blogissasi kerrot ja että mitä se käsittelee, mutta älä unohda kertoa itsestäsi. Lukijoita usein kiinnostaa millainen ihminen blogia kirjoittaa ja ylläpitää, joten ole rohkea ja kerro reilusti esimerkiksi omasta luonteestasi ja harrastuksistasi sekä mielenkiinnon kohteistasi. Yritä tavoitella esittelyllä sitä, että lukija haluaa seurata blogiasi ja lukea postauksiasi, eli yritä herättää kävijän mielenkiinto blogiasi kohtaan.

Ensimmäinen postaus

Ensimmäisessä postauksessa yleensä kerrotaan vielä enemmän itsestään ja mielenkiinnon kohteistaan. Ensimmäisessä postauksessasi voit esimerkiksi kertoa miksi olet blogin aloittanut ja miksi haluat kokemuksiasi jakaa. Kun kyse on matkablogista, voit vaikka kertoa missä maissa olet jo vieraillut tai minkälaisissa paikoissa olet käynyt. Kerro myös mihin haaveilet matkustaa tai missä haluaisit käydä. Älä pelkää käyttää kuvia postauksissasi reilusti, sillä ne värittävät pelkkää tekstiä todella paljon. Blogiin kannattaa julkaista myös kuvia itsestään tai muista sinulle tärkeistä ihmisistä, sillä ihmiset haluavat myös saada visuaalisen kuvan siitä, millainen ihminen olet. Ensimmäisessä postauksessasi voit myös kertoa tulevaisuudesta ja siitä mitä aiot blogiisi kirjoittaa, ja perustella, miksi sitä kannattaa lukea sekä seurata. Jokaisen kirjoituksen loppuun kannattaa pyytää ihmisiä kertomaan mielipiteitään blogistasi, ja tietenkin toiveita, mistä he haluaisivat sinun kirjoittavan.

Scroll To Top